Muutamien yhdessä tehtyjen hengitys- ja sensomotoristen harjoitteiden jälkeen asiakkaan olo on huomattavasti parempi. Olemme tavanneet vasta muutamia kertoja, mutta olemme jo päässet eteenpäin. Kysymyksessä on väsymysoireyhtymään liittyvä voimakas stressireaktio. Olemme aloittaneet autonomisen hermoston ylivireysoireiden tasaamisen.
Autonomisen hermoston vireystilan kohoaminen on monille tuttu stressireaktio. Autonominen hermosto jaetaan parasympaattiseen ja sympaattiseen hermostoon, jotka toimivat vastapareina. Sympaattinen hermosto ylläpitää elintoimintoja, parasympaattinen auttaa palautumisessa. Yksinkertaistettuna sympaattinen hermosto toimii aina kun olemme hereillä ja toiminnassa, ja laskee vireyttään, kun käymme nukkumaan. Parasympaattinen hermosto hidastaa nukkumisvaiheessa sydämen sykettä, supistaa keuhkoputkia, nopeuttaa ruuansulatusta ja edistää paranemista. Se pyrkii rentouttamaan kehon ja pitämään elintoiminnot vakaina ja hyvin toimivina. Normaalina ilmiönä stressireaktio on meille välttämätön, jotta saavutamme tavoitteemme tiukassa tilanteessa tai voimakkaissa fyysisissä suorituksissa. Olemme silloin tietoisia stressistä, ja pystymme myös palautumaan nopeasti suorituksen jälkeen.
Jos käykin niin, että elämme tilanteesta toiseen erilaisten stressitilanteiden rasittamina, autonomisen hermoston parasympaattinen hermosto väsyy. Se ei saa sympaattiselta hermostolta tilaa käynnistyä ja se joutuu alistumaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmisen palautumismekanismi kytkeytyy pois päältä. Sympaattinen hermosto käy ylikierroksilla, jolloin se ei ehdi laskea alas sydämen sykettä tai verenpainetta, kun on jo taas toimittava. Suolisto ei ehdi tehdä tehtäväänsä ravintoaineiden imeytymiseksi kehoon. Yölliset heräilyt ja univaikeudet lisääntyvät, väsyneisyyden tunne, keskittymisvaikeudet ja muistiongelmat alkavat häiritä. Elimistö ei ehdi palautua riittävästi kuormituksesta. Seurauksena on autonomisen hermoston ylivireystila, krooninen stressitila, väsyminen ja uupuminen. Ihmisen mieli on rakentunut niin, että pitkittyneessä väsymyksessä myös mieli alkaa väsyä, käsitys itsestä alkaa muuttua ja negatiiviset ajatuskelat alkavat pyöriä.
Toipuminen ei ole suorittamista
Ponnistelu saavutusten eteen antaa onnistumisen tunnetta, ja se aktivoi aivojen mielihyväkeskusta. Mielihyvähormonit aktivoivat meitä toimimaan suuntaan, josta saamme onnistumisen ja mielihyvän tunnetta. Tiedämme, että tulemme riippuvaiseksi mielihyvän tunteesta. Säätelemättömänä kehomme alkaa vaatia yhä suurempi annoksia mielihyvän lähdettä. Joillakin se on työt tai liikunta, toisilla ruoka tai päihteet. Onpa se mitä tahansa, noususuhteinen annostelu muuttuu uudeksi normaaliksi, ja lopulta riippuvuuteen. Hermoston oma säätelymekanismi menee pois päältä. Se ei enää osaa itse palauttaa hermostoa takaisin vireydensäätelyyn. Yöt ja päivät menevät keholla sekaisin, on aina päivä. Vaikka oireet saattavat antaa hälytysmerkkejä väsymyksestä, on vaikea luopua sellaisesta, jonka kokee normaaliksi ja josta kokee saavansa tyydytystä. Mieli voi ymmärtää ongelman kehon pyrkiessä pysymään totutussa rytmissä. Jos hermoston vireyttä lasketaan liian nopeasti alas, keho tulkitsisi sympaattisen hermoston elintoimintoja ylläpitävien mekanismien olevan vaarassa. Sympaattinen hermosto taistelee liian nopeaa muutosta vastaan, onhan se elintoimintoja ylläpitävä järjestelmä. Palauttaminen tulee tehdä hienovaraisesti ja hitaasti, kehoa kuunnellen.
Kun stressitila on päällä, kehon sietokyky uusille laukaiseville tekijöille, triggereille, on herkkä. Kun säätelymekanismi ei toimi, myös tulkinta omasta itsestä toimijana alkaa heiketä. Mieli voi yrittää pakottaa toimintaan viimeisillä voimilla, kunnes kehomielen kokonaisuus uupuu. Voimat katoavat kirjaimellisesti. Tällainen romahdus voi olla psyykkisesti traumaattinen. Vaikka ihminen olisi ennen romahdusta hyvinkin psyykkisesti jaksava, fyysisen kunnon pettäminen on jokaiselle pysähdyttävä kokemus. Kun palautuminen ei onnistukaan omin voimin eikä tutkimusta löydy selitystä, olo on kuin jäniksellä ajovaloissa. Jokainen outo tuntemus kehossa aiheuttaa paniikkioireita. ”Mikä minulla on, mikä tähän auttaa?”. Pelkoajatukset voimistuvat ja voivat lamaannuttaa. Ahdistus on käsinkosketeltavaa.
Hermoston ollessa ylikuormitustilassa ymmärrämme, että keho kaipaa huomiota ja kuuntelua, uudenlaisia ajatusmalleja toipuakseen ja saadakseen hermoston tasapainoon. Kysymys ei ole niinkään fyysisen kunnon romahtamisesta, vaan suojamekanismista, jolla hermosto säätelee ihmisen jaksavuutta. Keho voi olla hyvinkin toimiva, mutta sen aktivoitumismekanismi on tahdosta riippumattoman järjestelmän vuoksi lepotilassa. Sen vuoksi pienetkin liikkeet voivat aiheuttaa suhteettoman suurta sykkeen nousua tai kipuilua. Järjestelmän palautumiseksi tarvitaan tarkasti kartoitusta mitä on tapahtunut, mistä on kysymys ja asiakkaalle tietoa mitä palautumisessa ja toipumisprosessissa tapahtuu. On välttämätöntä rakentaa yhteistyövälineet ensin kehon hermoston kanssa, ja unohtaa hetkeksi mielen asettamat tavoitteet. Tässä kohtaa yhdistyvät psyykkisen tuen ja fyysisen kuntouttamisen merkitys. Psykofyysisestä terapiasta tai kehollisesta psykoterapiasta on tutkitusti merkittävää apua vakautusvaiheessa.
Pitkittyneen stressin ja uupumuksen hoitoon on toimivia keinoja. Sensomotorinen terapia on sensitiivinen kehon aistimuksiin perustuva hoitomuoto. Motivoivan yhteistyön ja myönteisten kokemusten avulla tuloksia syntyy hyvinkin nopeasti. Säätelymekanismin palauttaminen tarvitsee kuitenkin aikaa tottuakseen uuteen rytmiin. Palautumisjärjestelmä on siis yhtä arvokas kuin nopean toiminnan sympaattinen järjestelmä. Tulokset ovat palkitsevia ja kestäviä.
